|
|
|||
|
28.04.2009 - 10:25
Sisäkukat ovat aloittaneet kukintansa jo kunnolla. Vaahtera-auliot, kiinanruusu, ihmeköynnös ja kuparilehti lykkäävät kukka toisensa perään. Pääsiäiskaktus on ollut nupulla jo hetken, mutta yhtään kukkaa ei ole vielä auki. Viherhuone on taas muuttunut taimikasvattamoksi, poteissa ja ruukuissa kasvaa yhtä sun toista. Aloitin viime keväänä taimikasvatuksista kirjanpidon, mutta se vie aikaa liikaa tärkeimmältä eli kasvatuksilta, joten olkoon - kyllä se sitten aikanaan kukkien ilmestyessä selviää mitä on tullut multaan upotettua8) Liian suuriksi kasvaneita vaahtera-auloita oli pakko vähän leikellä, että eivät oksat katkeile kukkien painosta - kukat säilyvät muutaman päivän maljakossakin:) Ai niin, muistahan myös blogiarvonta - kohta puoliin vihellän pelin poikki:)
|
Arkisto
2011 2010 2009 2008 2007 Kategoriat
Nappaa nappi
Sivut
KANNATTAA KÄYDÄ MYÖS:
MUITA MIELENKIINTOISIA LINKKEJÄ:
|
||
Ritakops, mieluisa puuha tosiaan pitää mielen vireänä ja kunnossa:) Kuuluu niihin hommiin, joissa joissa konkreettisesti työ tekijäänsä kiittää ja kukat palkitsevat aherruksen.
Tuolla kyllä mieli ja sielu savat levätä, kun siellä istuu!
Tuolla istuskelisin illat pitkät ja näpyttelisin samalla kun ihastelisin kukkien kasvua.
Hannele, ja minä kun ajattelin, että tuovat hyvää mieltä muillekin;)
Varjoyrtti, kiitos:) Huone on Isännyyden innostus, minä en ollenkaan ymmärtänyt moisen arvoa, ennen kuin se oli siinä - luulin tarvitsevani ruokailuhuoneen, mutta sellaista en juuri ole kaivannut;) Huone siis tehtiin samalla kuin talo...
Laura, rakkaalla lapsella on monta nimeä, äitini kasvatti sitä luostarinkellona aikoinaan, kauniita nimiä molemmat:) Viherhuone on ihana, liian pieni vain8)
Sarppa, kiitos - ilmankos olen niin flegmaattinen;)
Unelma, kiitos sanoistasi:)
Harakka, totta - se on rauhoittava paikka:)
Aimarii, en tiedä peukalosta, kukkani eivät ole mitään erikoisuuksia:) Päin vastoin, eräässä lehdessä oli esitelty poropeukalolle sopivat kasvit ja jostain syystä juttu oli kuin meiltä tehty8)
Arleena, olen haaveillut, että saisin koneen sinne, mutta meidän kaistale mokoma ei yllä sinne8) Kukkakuvia tietysti voisin mennä muokkailemaan;) Minulla on siellä puutarhalehtiä ja -kirjat.
Famu falsetissa, totta, kyllä se kesänikävää mukavasti helpottaa:)
Nia, voi kiitos - on se ihan kiva:)
Tanssiva harmaa, tuoli on oltava ja kaverille kans:)
Arja, kiitos:) Suosittelen kyllä lämpimästi vallankin jos laajennus on suunnitteilla! Kiitos samoin sinulle:)
Hanna, kiitos:)
Kuusirannan emäntä, onhan noita ja ei ole kaikkiin vaihdettu - osa on niin isoja ettei onnistukaan vaan lisäilen vaan multaa pintaan ja toivon, että alhaalla on vielä tilaa juurille8) Araucaria muutti juuri kukkien taivaaseen, iso ruukku oli juuria täynnä. Kanarian taateli vähän huolestuttaa, mutta siinäkin on niin iso ruukku, että jätän suosista juuritilan tutkailun kesäksi ulos. Häkissä asuu kaksi undulaattiherraa:)
Nana, kiitos:)
Tia, juups, kyllä tuosta on iso apu kesäkuumeeseen:)
Aurinkoista vappua! :)
Hannele, se on se pitkä talvi, joka vaatii vähän korvaushoitoa kesälle;)
Sama juttu minunkin taimilaatikoideni kanssa, jännityksellä odotan mitä ne kylvämäni uutuuskukat taas olivatkaan.
Samoin tomaattilajikkeet menevät koulinnan jälkeen aina sekaisin.
Toivottavasti taiti alkaa teillä jo hellittää.