Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
21.11.2007 - 10:54

ovat kunnassamme vaakalaudalla.  Niitä yritettiin lopettaa pari vuotta sitten, mutta suuri vastustus esti sen.  Nyt sama homma on aloitettu uudella kauniilla nimellä:Yhtenäiskoulu.

Kyläkoulut haluttiin lopettaa koska lapset vähenevät.  Nyt kahden vuoden päästä vain Kirkonkylän alakoulun oppilasmäärä on alentunut - kyläkouluissa lisääntynyt ja suunta on sama edelleen, kylille rakennetaan eniten ja rakentajina ovat lapsiperheet.  Meistä moni haluaa asua haja-asutusalueella.

Kaikki lapset eivät kirkonkylän kouluihin mahdu, joten yhtenäiskouluun siirtyminen tarkoittaisi lisätilan rakentamista ja se maksettaisiin kyläkouluista säästyvällä rahalla ja valtionavulla - valtiolta kun kuulemma saa rakentamiseen avustusta, ilmaista rahaa,  vaikka kunta on täynnä hyviä koulurakennuksia.   Minä vaan ihmettelen, että onko se valtio taivas, joka luo rahaa???  Tähän saakka olen kuvitellut maksavani veroa myös valtiolle, joten kyllä se kuntalaisen näkökulmasta on ihan samaa rahaa kuin kunnallisverollakin kerätty...

Jos kaikissa Suomen 416 kunnassa rakennetaan yksikin talo siksi, että valtiolta tulee 'ilmaista' rahaa, tekee se jo melkoisen summan veroja kerättäväksi.  Ja onhan noita monumentteja rakennettukin eikä mitään ole opittu, vaikka tänä päivänä niitä ilmaisella rahalla rakennettuja käyttökelpoisia taloja puretaan, koska niille ei ole käyttöä.

Heh, harjoittelen tässä illan kokousta varten - aktiivinen kuntalainen, joka on kuullut asiasta, kutsui väkeä koolle vastustamaan yhtenäiskouluhanketta.  Olen sinne menossa ja sitä ennen pitäisi saada luokkaretkitoimikunnan paperit toiselle, kun olen sihteeri ja tänään osuvat kokoukset päällekkäin - on pakko mennä tuonne yhtenäiskoulukokoukseen.

Tämmöinen kortti pitäisi lähettää niille ilkiöille, jotka uhkaavat koulujamme:)

Muoks. 17.4.09: sivuilla on vinkkejä mitä koulun puolesta kannattaa tehdä ja mistä saa tietoa, jos oma koulu on uhattuna...

29.03.2007 - 16:52
samaan kouluun, enää ei riitä mikään - siltä minusta tuntuu.  Kuinkahan moni aikuinen haluaisi viettää oikeasti aikaansa ison koulun välitunnilla?  Suurin osa lapsista siellä kyllä vaikuttaa ihan iloisilta ja vilkkailta, mutta usein saamme lukea mitä siellä oikeasti tapahtuu ja kuinka koulukiusaaminen vaikuttaa pitkälle aikuisuuteen ihmisen elämään.

Kuinka varsinkin alakouluikäinen lapsi pystyy hallitsemaan kaikki ne sosiaaliset suhteet, joita väkisinkin syntyy tuossa yhteisössä, jossa ollaan samassa pienessä tilassa, mutta joista suurinta osaa ei tunne?  Sehän on kuin kävelisi keskikokoisen kaupungin kauppakadulla vilkkaimpaan liikeaikaan - minä en kaipaa sitä koskaan.  En usko, että lapsikaan sitä kaipaa, jos hänellä on oikeasti vaihtoehtoja.

Pienessä koulussa kaikki tuntevat kaikki.  Opitaan olemaan yhdessä eri-ikäiset ja sukupuolet - aikuiset tuntevat lapset niin, että jo jalkaterän asento kertoo, jos välitunnilla on ollut jotain.

Helsingissä ollaan lopettamassa kouluja perustellen sitä sillä, että opetus paranee ja ryhmäkoko pienenee - minun järkeeni ei tuo logiikka oikein mene.  Niissä pienissä kouluissahan ne opetusryhmät yleensä juuri pieniä on...


17.02.2007 - 14:52
Lähikouluyhdistys tekee työtä kaikkien pienten koulujen puolesta.  Kaupungeissahan pienissä kouluissa on usein enemmän lapsia kuin meillä koko kunnassa8]

Opetushallituskin on tehnyt työtä kyläkoulujen puolesta.
17.02.2007 - 14:27
on taas ajankohtainen asia monessa kunnassa.  Tämä vuosi vielä, mutta ensi vuodeksi on jo suunnitelmat tekeillä.  Samassa imussa, kun monet taloudellisessa ahdingossa olevat kunnat lopettavat koulujaan, alkavat samaa puuhata myös kunnat, joilla ei ole maksuvaikeuksia.

Pieni kyläkoulu on lapsenkokoinen, turvallinen ja tuttu.  Koulun aikuiset tuntevat kaikki oppilaat ja päinvastoin - kiusaaminen ja järjestyshäiriöt ovat harvinaisia.

Kuinka pieni sitten on liian pieni tai kyllin pieni koulu?  Minulle on tullut tässä vierestä seuraillessa näkemys, että 30-40 oppilasta on hyvänkokoinen.  Pienemmässä on vaikea saada aikaan kunnollisia pelejä ja leikkejä ja taas suuremmassa ei enää tunneta toisiaan kylliksi.  Alakouluikäinen ei vielä hallitse kovin monia ja monimutkaisia ihmissuhdeverkostoja ja suuremmissa kouluissa yhteistyö heikkenee ja aletaan olla vain oman luokan kesken.

Pienessä koulussa kaikki tarvitaan mukaan, että saadaan välituntipelejä aikaiseksi, joten ketään ei jätetä porukasta.  Ristiriidat pitää ratkoa, jos aiotaan jotain tehdä, joten riidat ratkotaan pois samantien eikä ketään jätetä seinäkukkaseksi.
08.02.2007 - 12:46
Tällä hetkellä meillä on välirauhan aika eli vuoteen 2010 on ainakin osa päättäjistä luvannut kuntamme sivukoulutkin pitää, sitten taas katsotaan tilannetta.  Pari vuotta meni tiukassa väännössä, jossa olin mukana melkein kokopäiväisesti.  Meillä koulutoimenjohtaja on ylimmäisenä koulunlopettajana toiminut, joten varsinkin alkuun vain vastasimme hänen hyökkäyksiinsä.  Matkan varrella löysimme tietolähteet ja osasimme jo paremmin vastata haasteisiin ja olla itsekin aktiivisia päättäjien suuntaan.

Hommassahan on ollut mukana niin tiedon pimitystä, suoranaista valehtelua kuin asiaan kuulumattomien lukujen käyttämistä perusteena.  Lisäksi meillä asiaan kytkeytyy vielä henkilökohtaiset intressit sekä mies/naisasetelma eli on joukossa sellaisia miekkosia, jotka mieluummin hoitelisivat asiat rauhassa miesten kesken.  Pienellä huolella seuraamme nyt Parashankkeen edistymistä kunnassamme, sillä kouluasioista siellä on neuvottelevanan virkamiehenä kukas muu kuin koulutoimenjohtaja.
Kirjoittaja


Päiväkirjamainen kertomus elämästä. Perhe, kasvit sisällä ja ulkona, käsillä tekeminen ja maailmanmenon ihmettely, by

Nappaa nappi

© Earth Hour -kampanja ja WWF


Ystäviä linjalla
2.1.08 alk.

enkeli.jpg


 

 


 

 

 

 

inkivääri-1 

Blogilistalle

Lisää suosikiksi

 

HAASTEITA

Toinen blogini

Bloginappi

Skywatch Friday

 

 

 

 

LOGO DO TODAY
My World Square

VALOKUVAHAASTE

YSTÄVÄNAPIT
 

                                                                            
                                                       

  >

 

                                Isopeikon sanavarat 
 
 

Äänestys on päättynyt, napin
takana on puutarhablogeja -
onnea voittajille:)

Huiskula

YNNÄ MUUTA

Yllätys, olen ruusu,

testaa mikä kukka sinä olet:)

Photobucket